Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. huhtikuuta 2018

4 x sukat ja anopin huivi


Malli: omasta päästä
Lanka: Koukuttamo Ihanuus
Kulutus 89 g

Eli kaksi paria lasten sukkia tuli tästä kerästä. Toisen parin neuloin kahteen kertaan, koska ensimmäisellä yrityksellä oli liian vähän silmukoita (32). Näissä on 40 s ja nyt olivat oikein sopivan kokoiset 3 v jalkaan. Kirjailin näihin myös pojan nimen, niin löytävät päiväkodissa oikeaan jalkaan.



Malli: Mini Mania Scarf 
Lanka: Malabrigo Yarn Lace
Kulutus: yhteensä 60 g

Aloituksessa 600 s, pituutta oli tehdessä hieman vaikea arvioida, mutta ihan hyvä tästä tuli (vaikka olisi voinut ollakin vähän pidempi). Tykkään tästä neuloksesta, koska lopputulos muistuttaa kudottua. Aiemmin olen samalla tavalla tehnyt itselleni huivin, tämä huivi meni anopille.



sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Omasta päästä pieniä neuleita



Lanka: Puffala Sukka-Puffa
Malli: omasta päästä, 52 silmukalla
Kulutus: 68 g

Kirjailin näihin jopa nimenkin, että päiväkodissa tietävät kenen sukat ovat (eihän muilla tietenkään ole näin hienoja). Kaksi paria tein, ajatuksena olisi, että toiset olisivat päiväkodissa ja toiset kotona.



Malli: Omasta päästä, 30 s (olisi saanut olla pari silmukkaa enemmänkin)
Lanka: Cascade 220
Kulutus: 29 g




 Malli: Omasta päästä, kauluksessa 92 s
Lanka: Holst garn Highland
Kulutus: 31 g


Malli: Omasta päästä nuken päähän
Lanka: Jämälankapurkista, varmaankin Cascade 220 superwash sport
Kulutus: 8 g


Lisäksi olen neulonut Louhittaren luolan langoista mallitilkkuja, jotka pyörivät olkalaukussani. Ajattelin testata kestävyyttä, ennenkuin tilaan huivilangat. Kuvassa tilkut ovat viikon ajan pyörineet mukana, eikä missään näy nypyn nyppyä.
Alimmainen on Ilmatar, keskimmäinen Vellamoa ja ylin Tuulen tytärtä.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Lapasia


Malli: Lapaset omasta päästä
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen Sport
Kulutus: 35 g/pari

Kaksi paria neuloin lapasia, nyt jäljellä on 3 kpl. Yksi lapanen hävisi, kun toinen pari oli päättelyä vaille valmis, joten oikein sopivasti valmistui. Ihan ei varmaan loppu lanka riitä yhteen pariin, mutta pitäisi jaksaa neuloa vielä yksi lapanen sen puuttuvan tilalle.

Raidoituksesta tuli oikein kivan näköinen ja samalla tavalla kiertäen toistui toisessakin parissa.

Jos jotain tekisin toisin, niin neuloisin lapasista semmoiset, että niitä voisi pitää ihan kummin päin vain.




Maaliskuussa on valmistunut myös pienet sukat, joita en ole saanut kuvattua ja en ole näköjään myöskään punninnut niitä. Mutta lankana niissä oli tämä:


Tästä langasta piti tulla villahousut (samaa lankaa toinenkin kerä yksivärisenä), mutta koska poika kasvaa koko ajan niin ei nuo kaksi kerääkään taida enää villahousuihin riittää, joten ehkä niistä tulee sukkia.


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty


Jos tuo sanonta "hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty" pitäisi paikkansa, niin minulla olisi jo valmis tilkkupeitto.

Ylhäällä vasemmalla ensimmäinen suunnitelma peitosta. Hirveät laskelmat tein ja totesin, että minun kankaani eivät riitä tuohon malliin. Sitten jatkoin suunnittelemista (alhaalla kuvia välisuunnitelmista). Tuossa ylhäällä oikealla on sitten, tuo väritetty kuva, se viimeinen visio. Kuukausi sitten olin viikon lomalla ja silloin minun piti tämä peitto jo tehdä, mutta hyvä että edes palat olen leikannut, joten hitaasti etenee.


Ei ne kankaat riitä, vaikka toisellakin sivulla niitä laskisi.


Lisää suunnittelua...


Ja tässä sitten on ne leikatut palat, joista pitäisi se peitto tulla. Kuvausrekvisiittana oikealla alhaalla Playmobil-ukkojen hammasharja (onneksi oli samaa värimaailmaa, niin ei tarvinnut poistaa kuvasta).


torstai 26. tammikuuta 2017

Ei vielä inventaariota



Koska olen ollut laiska, niin en ole vielä laskenut paljonko lankaa on vuodenvaihteessa ollut. Laskelmat tulevat kunhan saan siihen inspiraation. Esittelen kuitenkin pari viime vuonna valmistunutta neuletta vielä:


Lanka: Filcolana Arwetta Classic
Kulutus: 32 g

Töihin kaipasin käsille lämmikettä. Näistä tuli mukavan napakat ja sopivan lyhyet, etteivät häiritse näppäimistön näpyttelyä.



Malli: Sukat, kantapää lyhennetyillä kerroksilla
Lanka: Turtlepurl Yarn
Kulutus: 24 g

Kylläpäs on vaikea saada pienet jalat pysymään hetki paikoillaan, että saisi sukista kuvan ihan jaloissa ollessa. Siksi näitä onkin kuvaushetkellä ehditty jo monet kerrat käyttää (ennenkuin edes jaksoin yrittää kuvata :)





tiistai 6. syyskuuta 2016

Tippumattomat lapaset


Malli: itse keksitty
Lanka: Filcolana Arwetta Classic + Cascade Heritage
Kulutus: 102 g

Tammikuussa 2015 tein tippumattomat tumput ja koska huomasin, että lapaset eivät meinaa näin kesän jälkeen pysyä kädessä, niin päätin samalla idealla tehdä lapaset.

Nuita tumppujahan minä muuten neuloin pidemmäksi (itse asiassa tarkalleen vuosi sitten :). Nyt kuitenkin peukalollekin on jo käyttöä, joten jouduin neulomaan ihan uuden version. Vahingossa näistä tuli täydellisen kokoiset. Lankaa meni yksi kerä tuota Arwettaa ja peukalot jouduin tekemään Heritagesta, mutta ihan hyvä näin. Arwettaa en ollut ennen neulonut, mutta olin oikein tyytyväinen siihen miltä se tuntui puikoilla ja pehmeä lopputulos oli muutenkin. Katsotaan miten kestää käytössä, tänään lapaset ovat olleet jo hiekkaleikeissä.


En usko, että tämä näin hyvin pysyy tuossa harteilla, mutta kuvauksen ajan (videoita tietokoneelta tuijottaen) ainakin pysyivät hyvin.

Alemmassa kuvassa näkyy, että tein varalta reiät ranteen kohdalle, jos on tarvetta laittaa nyöri tai kuminauha, mutta ainakin tämän illan kokeilun perusteella olivat hyvät ilmankin.

Vahingossa paitakin sattui sopivasti olemaan sävy sävyyn lapasten kanssa, kerrankin kävi tuuri kuvatessa :)


torstai 10. maaliskuuta 2016

Sukkaset


Malli: Baby-Socks (ilmainen)
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen
Kulutus: Vähän, en muistanut punnita


On muuten yllättävän vaikea kuvata sukkia, kun ne on pienissä jaloissa.

Asiaa ei yhtään helpota pieni koira, joka tahtoo tulla mukaan kuvaamaan.



Sukista tuli muuten aavistuksen liian pienet ja uudet on jo puikoilla.

Kuvausta ei myöskään helpota kettu:


 

Malli: 68 silmukalla 2 oikein 2 nurin putkea riittävän pitkään
Lanka: Vaikea sanoa, nimi on kerän sisällä
Kulutus: 54 g


Neuloin tämmöiset vuonna 2011 ja olen tykännyt näistä kovasti. Kuvassa oikealla vanhemmat rannekkeet. Vasemman puoleiset on nyt neulottu ja käytin samaa lankaa kuin edellisissä. Pakko kyllä kehua tuota lankaa, hyvin on kestänyt käytössä eikä ole juurikaan nyppyjäkään tullut. Kunhan saan nuo kerät neulottua loppuun niin kerron mikä on näin hyvää lankaa :)

Uudet versiot piti neuloa työkäyttöön ja muutamana päivänä nämä onkin jo kädessä olleet siellä. Huomiota ovat saaneet... Kuljen nyt nimellä "käsisäärystinnainen". Ja olen kuullut myös toteamuksen "sullahan on villasukat kädessä".

Miksi tämmöisille ei ole suomenkielistä nimeä?! Rannekkeet ne ei minun mielestä ole, kun ne on liian pitkät.




keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Pikkupöksyjä



Malli: Melkein Vilsongit
Lanka: Villabambu
Lankaa kului: Koko vyyhti (100g)

Oli siis tarkoitus neulo Vilsongit ilman joustinneuletta, mutta kun en muistanut sitten lukea ohjetta kunnolla.

Polven kohdalla ajattelin vähän lukea ohjetta ja huomasin että nilkan kohdalla olisi pitänyt aloittaa levennykset, aloitin levennykset polvessa.

Haaran tein ohjeen mukaan (tosin vähän eri silmukkamäärillä). Kaikesta huolimatta tuli ihan mukavat yöpöksyt. Nämä siis aloitettiin tuolta lahkeista, joten neuloin ylöspäin niin pitkälle kuin lankaa riitti. Olisi saanut tulla korkeammatkin, mutta näillä mennään.


Kuvaaminen onkin sitten taas asia erikseen... Kuvattu eilen illalla vähän ennen nukkumaan menoa, vauhtia riitti vieläkin. Alla lähikuva housuista...




Malli: Villapöpät
Lanka: Katia Peru
Kulutus: 190g

Paksummat villahousut ulkokäyttöön (tai vaunukäyttöön). Nämä on tehty ohjeen mukaan, käytin vain eri lankaa ja neuloin pitkät lahkeet. Oranssi lanka meinasi käydä vähiin, joten jouduin harventamaan raitoja. Nämä neulottu ylhäältä alas. Tykkäsin tästäkin mallista.

Kuvaaminen oli taas haastavaa. Istualtaan onnistui hyvin, mutta sitten yritettiin kuvata seisaallaan. Tässä täytyy muistuttaa, että kyllähän hän osaa seisoa ja kävelläkin, mutta nyt oli sekä jalat että olkapäät kateissa...

Joten tässä melkein seisomakuva:





tiistai 3. marraskuuta 2015

Isompi kauluri


Malli: Omasta päästä, 60 silmukkaa edessä ja takana, 120 kaulassa
Lanka: Cascade Heritage
Kulutus: 32g

Kaulurin kuvaaminen oli haastavaa, koska mallille tuli hirvittävä kiire. Malli kuuli pesukoneen luukun aukeavan ja sehän tarkoittaa että on lähdettävä välittömästi avuksi.

Nyt on sopivan kokoinen, menee hyvin pään yli. Meinasin jättää lyhyemmäksi, mutta se ei olisi asettunut kaksinkerroin kaulalle, joten maltoin vielä neuloa muutaman sentin lisää.


 

torstai 28. toukokuuta 2015

Liivi ja lahjapeitto


Malli: Oma pää
Lanka: Katia Monaco
Lankaa kului: 85g

Kun ei sopivaan liiviin löytynyt ohjetta, niin oli pakko keksiä itse. Tämmöinen siitä sitten tuli. Myöhemmin ehkä luvassa kuvia liivi puettuna.


Tätä en tehnyt itse, tämän sain lahjaksi ystävältäni. Aivan valtavan kokoinen tilkkupeitto (eli semmoinen minkä alle sopivasti mahtuu kaksi aikuista ja yksi lapsi ja hyvällä tuurilla pieni koirakin). Peiton tilkuissa on tervehdyksiä ystäviltä ja sukulaisilta. Aivan mahtava lahja!




maanantai 23. maaliskuuta 2015

Peiton paloja


Olen minä täällä jotain yrittänyt tehdä, vaikka mitään valmista esiteltävää ei olekaan.

Karvaisena assistenttina onkin tällä kertaa rotta eikä koira :D

Peittoprojekti esimerkiksi alkaa olla jo hyvällä mallilla, ei se kyllä enää tälle talvea ehdi, mutta onneksi siitä tulee sen verran iso, että siitä riittää lämmikettä vuoden ikäisellekin. Paloja olen ommellut yhteen vauvan kanssa lattialla oleskellessa, joten edistyy hitaasti mutta varmasti.

Peittoa on jo nyt kokoamisvaiheessa kovasti testailtu ja koemaistettukin useampaan kertaan.



lauantai 31. tammikuuta 2015

Tippumattomat tumput



Malli: Itse keksitty
Lanka: Jämiä
Kulutus: 57 g

Tumppujen ongelmana on, että ne pysyvät hirvittävän huonosti kädessä. Näihin tumppuihin neuloin selän taakse tuommoisen kaitaleen (eli ehkä nämä ei ole tumput vaan bolero). Ja ainakin eilen nämä pysyivät kädessä ja maistuivat ilmeisesti oikein hyvälle.



Pitäisikö minunkin alkaa esitellä lapasia samassa asennossa?




tiistai 20. tammikuuta 2015

Piipoo piponi



Malli: Basic Winter Hat - Back to Basics (ravelry, ilmainen)
Lanka: Katia Peru
Määrä: 84 g

Tämä lanka kyllä taitaa olla minun pipolankasuosikkini, olen neulonut tästä muistaakseni 4 pipoa. Lankaa näyttää vielä olevan minulla sen verran että saan neulottua kuvan päähän sopivan kokoisen piponkin. Kuvassa oleva pipo lähti lahjaksi.