Malli: Scalene
Lanka: Drops Alpaca
Kulutus: 168 g
Ensimmäisessä kuvassa huivi on nurinpäin, tässä olen kääntänyt sen jo oikein päin.
Tämän huivin suurin ongelma oli, kun tässä olisi pitänyt olla kaksi aukkoa (toinen näkyy tuossa alemmassa kuvassa), yksi vaakasuunnassa ja yksi pystysuunnassa. Minun huivissani oli vain 1 1/2 aukkoa. Neuloin niin innoissani että unohdin tehdä toiseen aukkoon vastapuolelle reiän.
Hyvinhän se asettui kaulalle yhdestäkin aukosta (mutta silti olin sitä mieltä että se olisi näyttänyt paremmalta juuri sinne toisinpäin olevaan aukkoon pujotettuna).
Puolireiällisessä aukossa olisi voinut kuljettaa vaikka pehmolelua mukana.
Pingottumassa, huomaa oikea reuna joka hieman kiristää (jätin lukematta sen osion ohjeesta jossa neuvottiin miten reunasta saa kiristämättömän). |