torstai 16. helmikuuta 2012

Seitsämän jalkainen mustekala

Lanka: Jämälanka

Sain nämä tuntemattomat samettiset langat ystävältäni viime syksynä. Nyt niistä langoista syntyi tämmöinen mustekala. Sisällä on kulkunen, joten ääntäkin siitä vähän lähtee. Niin ja kulkunen on laitettu yllätysmunan muovikoteloon että ei ruostu pesussa. 

Miten on pikkukimalainen kelpaako nämä antamasi langat takaisin :D?

Ainiin, tällä mustekalalla ei ole kuin seitsämän jalkaa, kun yksinkertaisesti en vain saanut kahdeksatta jalkaa sopimaan :D. Hauskintahan tässä on että kaikenlisäksi virkkasin vahingossa 9 jalkaa, joten nyt minulla on 2 ylimääräistä jalkaa. Ehkä niistä tulee vielä toinenkin mustekala.

Lankaa meni 43g

tiistai 14. helmikuuta 2012

Pussukka

Kerroin aiemmin ikuisuusprojektistani ja haaveilin siihen sopivaa pussukkaa.
Toissapäivänä rohkaistuin tekemään lähempää tuttavuutta äitini saumuriin (joka on asustellut meillä syksystä asti). Ilmeisesti ystävystyminen onnistui, koska en pelkää sitä enää vaan haaveilen käyttäväni sitä vielä lisää :D. Kai se lankamäärä on saumurissa pelottanut, 3 lankaa oli äiti valmiiksi jo pujottanut, joten jouduin itse pujottamaan yhden ja kyllä se pienten alkuvaikeuksien jälkeen onnistuikin, jipii :).
Toinen asia mitä pelkään vieläkin siinä saumurissa, on sen vauhti. Ihan liian nopeaa menee... Omassa ompelukoneessani saa säädettyä "tehoa" ja ompelen aina sillä hitaamalla.
Pussukan tein tämmöisistä vauvan pöksyistä.
Tykkäsin nuista eläimen kuvista, etenkin nuista kirahveista.

Saumurilla ompelin tuosta vähän lahkeiden yläpuolelta ja siinäpä pussi sitten jo melkein olikin valmiina. Kuminauhan viereen pujoitin tuommoisen nyörin minkä tarkoitus oli vetää koko suuaukko suppuun. Mutta kuminauhan takia se ei toiminutkaan kuten kuvittelin. Kuminauhaa ei saanut poistettuakaan, koska se oli jotenkin ommeltu paikoilleen, joten pussukan suu jää vähän avonaiseksi. Tuskimpa siitä haittaa on. Pääasia että materiaalit nuihin pieniin tilkkuihin on aina samassa pussissa ja ne on helppo napata mukaan matkallekin.
Sivulta pussukka näyttää tältä.
Lahkeet pistin vielä talteen, koska suunnittelin että niistäkin saisi jotkut pienet pussukat, pitäisi vain ostaa sopivan kokoinen semmoinen "kukkaronkehys"

Tällä hetkellä valmiita tilkkuja on 14+17. Eli 14 kiinni toisissaan ja 17 irtonaista.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Pipo

 Lumisade näytti tänään oikein kuvaukselliselta, itse hattu ei kylläkään oikein erotu vaikka se sattuikin aika täydellisesti kuvaan.
 Sitten hattu ei sattunut kuvaan ollenkaan, mutta tausta näyttää ihan hienolta :D
 Onneksi pariin kuvaan hattu sattui jopa niin että tuo lettikuviokin erottuu. Pelkäsin jo etukäteen että miten minä saan mustasta langasta näkyviin tuon kuvion.
Lanka: Debbie Bliss Paloma
Lankaa kului yhteensä 98g. Jouduin kylläkin aloittamaan kolmattakin kerää vähän, joten kaksi ensimmäistä ei tainnut olla ihan 50g/kerä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Ompeluksia

Tuli niin hieno kuva että pitää ihan paljasta pintaa pistää näkyville tänne. 
Kyseinen käsityönäyte on kylläkin eräältä lääkäriltä eikä minulta. Lääkäri ompeli tällä viikolla mahaani 15-20cm matkalle tikkejä, joten neulomisaikaa nyt ainakin riittää, kuukauteen ei tarvitse työpaikalla näyttäytyä :) Ainoa miinus on vain että kun välillä pitää kipeää mahaa pidellä toisella kädellä kiinni ja yhdellä kädellä ei voi neuloa. Ja istuakaan ei aina kärsi. Niin ja kyllähän nuo pilleritkin meinaavat välillä väsyttää. Sairaalassa vietin 3 yötä ja oli minulla sielläkin käsityöpussi mukana. 

Tämän The Beekeeper´s quiltin ehdin aloittaa jo ennen sairaalaan menoa / sairaaksi tuloa. 7 uutta kuusikulmiota tuli sairaalassa ollessa valmiiksi. Sopivan pieniä tehdä niin jaksaa aina yhden ajan istuskella. Puolisen tuntiakohan minä mittasin että menee yhden teossa. Katsotaan minkäkokoinen peitto näistä sitten tulee. Tarkoitus on saada tuhottua jämälankoja tähän.
 
Puikoilla myös keskeneräisenä yhden rannekkeet ja yksi pipo ja sitten ilmoittauduin vielä not-so-mysterious mystery kal:iin, että eiköhän tässä saa aikansa kulumaan. Ai niin ja ehdin aloitta yhden huivinkin ennenkuin aloin sairaaksi :) Jännä nähdä saako kuukaudessa mitään valmiiksi asti...