lauantai 29. elokuuta 2015
Reunusta vaille valmis
Nyt on peitosta reunat leikattu. Vielä pitäisi päätellä langanpäät (onneksi minulla on ahkera apuri) ja neuloa reunus. Valitettavasti mittasin eilen peiton koon: 120 cm x 150 cm, eli minun pitäisi neuloa 5,4m reunusta. Jostain syystä tuntuu aika masentavalta ajatukselta, vaikka reunus ei tule olemaankaan leveä. Mutta sitten se olisi valmis.
Yllättävän iso tästä kuitenkin tuli (pienempikin olisi riittänyt).
tiistai 4. elokuuta 2015
Leikkaus
Kalapalapeittoni reuna piti saada suoraksi, eikä vaihtoehtoja ollut muuta kuin tarttua saksiin (ihan ohjeen mukaisesti toimin). Pitkään keräsin rohkeutta ja nyt se on tehty! Enää puuttuu reunuksen neulominen.
Steekkaus on ilmeisesti virallinen termi tämmöiselle neuleen leikkelylle. Ideana siis että ommellaan kaksi suoraa linjaa ja leikataan välistä. Jos on oikein huopuva lanka, niin steekkaus pitäisi onnistua myös ilman ompelua, mutta sitä en kuitenkaan uskaltanut koittaa. Ommel siis estää työtä purkautumasta. Itse ompelin kolmipistosiksakilla ja mielestäni tuli ihan mukavan joustava lopputulos. Suoralla ompeleella olisi saattanut tulla liian kireää.
Kuten alemmista kuvista käy ilmi, ei minun yksin tarvitse täällä touhuta...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)