Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päälle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päälle. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Neuleke


Malli: Sandbank (ravelry, maksullinen)
Lanka: Louhittaren Luola Ilmatar
Kulutus: 350 g

Vuoden ensimmäinen valmistunut neule! Toisaalta tämä valmistui yllättävän nopeasti, ottaen huomioon miten iso tämä on. Aloitin tämän siis viime vuoden marraskuussa. 

Jos laskin oikein (Excelin avustamana), niin lisäsin tähän 898 silmukkaa, joten kun aloittaessa oli 184 silmukkaa, jotka neulottiin kummaltakin puolelta (=368 s), niin viimeisellä kerroksella silmukoita oli 1266 (jännä juttu etten laskenut silmukoita viimeisillä kerroksilla). Tämähän siis aloitettiin neulomaan keskeltä ja siitä alettiin neuloa "ympyrää". Lopulta tämä oli oikein kätevä neule, koska pyöröpuikoille muodostui pussukka, jonka sisään pystyi laittamaan sekä langan, että ohjeen.

Neuloin tätä niin innoissani, että u nohdin tehdä ohjeen mukaisen reunuksen, mutta ei tuo onneksi pahasti rullaudu reunasta (enkä varsinkaan aio purkaa tätä, että saisin reunuksen tehtyä...).


Tässä kuvassa huivin alla on noin metrin pituinen pieni poika.


Käsivarressa näkyy reikärivi, joka ohjeistettiin tekemään, jos epäilee neulovansa liian tiukkaa. Reikärivin piti kadota pingotuksessa, mutta koska tästä tuli ihan valtavan kokoinen, niin eihän tätä mihinkään pystynyt pingottamaan. Toisaalta nuo reiät asettuu aika hyvin piiloon, joten en anna niiden häiritä. 

Lopputulos on kyllä täydellinen kääriytymishuivi, juuri niinkuin pitikin. Oli niin mukavaa neulottavaa, että saatan tehdä vielä toisenkin.

Poika nimesi tämän neulekkeeksi: hän pyysi yhtenä iltana että siirrätkö äiti tuon neulekkeesi edestä :)



sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Juhannusvillapaita


Malli: Clarendon (Ravelry)
Lanka: Drops Alaska
Kulutus: 874 g

Tämä paita odotteli pitkään hihoja. Vartalo-osa valmistui jo viime lokakuussa, mutta hihainnostus oli kateissa. Kevään mittaan sain hihoja edistettyä ja juhannuksena neuloin autossa loppuun viimeisen hihan 15 cm. Minulla oli varma taktiikka millä tämä valmistuu: en ottanut muuta pitkähihaista mukaan (lämpöä ulkona + 10°C). Kävin kaupassa tällä paidalla niin että kaikkia langanpäitäkään ei ollut pääteltynä, tungin ne vain sisäpuolelle :)


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Reppu - backpack


Repun ohje/ backpack pattern/tutorial from here.

Kerrankin olen ajoissa ja pojalla on nyt reppu hoitotavaroita varten ensi syksyksi. Tämän kevään hoidon aloittamiseen reppu ei ehtinyt, mutta tein sen silti valmiiksi (tapojeni vastaisesti, olisinhan ehtinyt viimeistellä sen myöhemmin :).
Olen melko tyytyväinen tähän reppuun, mutta vetoketju on vähän tiukka (ompelin liian läheltä) ja en ole vielä päättänyt tuliko hihnat liian alas. Reppua ei ole saatu selkään niin pitkäksi aikaa, että olisi nähnyt asettuuko se miten hyvin selkään. Toisaalta uskon että olkaimet saa ompelemalla kiinnitettyä ylemmäksikin.

Kankaasta tykkäsin erityisti ja toivottavasti myös pieni automies tykkää.


This backpack is to my son, he is now 1,5 years. I like this pattern, it´s easy to follow, even I don´t sew very much. I think this backpack is quite a good (except model doesn´t like it :). Zipper is little bit too tight ( I sewed too close) and I don´t know did I put straps too down. My son didn´t want to keep it on his back, so I don´t know how it settle.

Fabric is awesome, he loves cars :)




torstai 31. joulukuuta 2015

Lämpötilaraitapai...tuli



Kesäkuussa kerroin tästä lämpotilaraitapaidasta. Nyt se on polvipituinen, eli kyllä siitä taisi tulla tunika tai mekko. Mutta ei se haittaa. Enää puuttuu hihat ja kaulus. Yläosa on väljän tuntuinen, katsotaan mitä kauluksen neulominen saa aikaan, jospa sillä saisi vähän kiristettyä.



tiistai 3. marraskuuta 2015

Valmis kalapalapeitto


Malli: Tiling Fish (ravelry, maksullinen)
Lanka: Cascade 220
Lankaa kului: 1700 g
Koko: 120cm x 150cm

En välillä uskonut itsekään, että tämä valmistuisi joskus. Tässä se nyt kuitenkin on, jopa kaikki langanpäät olen päätellyt, enkä vain piilottanut nurjalle puolelle. Eilen illalla sain valmiiksi, sopivasti pojan syntymäpäivänä. Kuvassa  mittakaavaa antamassa tuo 1v-poika.

Vaikka reunat eivät ihan suoria olekaan niin olen ihan älyttömän tyytyväinen lopputulokseen.

Niin ja reunan tein, ohjeesta poiketen, aina oikein-neuletta. Ja hyvä tuli.

Pitäisiköhän nyt samalla innolla neuloa valmiiksi muitakin keskeneräisiä...



maanantai 23. maaliskuuta 2015

Peiton paloja


Olen minä täällä jotain yrittänyt tehdä, vaikka mitään valmista esiteltävää ei olekaan.

Karvaisena assistenttina onkin tällä kertaa rotta eikä koira :D

Peittoprojekti esimerkiksi alkaa olla jo hyvällä mallilla, ei se kyllä enää tälle talvea ehdi, mutta onneksi siitä tulee sen verran iso, että siitä riittää lämmikettä vuoden ikäisellekin. Paloja olen ommellut yhteen vauvan kanssa lattialla oleskellessa, joten edistyy hitaasti mutta varmasti.

Peittoa on jo nyt kokoamisvaiheessa kovasti testailtu ja koemaistettukin useampaan kertaan.



torstai 15. tammikuuta 2015

Kalapalapeitto


Tässä kasassa on 72 kalaa, joista pitäisi tulla yhteen liitettynä peitto. Aloitin neulomaan näitä paloja elokuussa 2013 ja vihdoinkin nyt niitä on (pitäisi olla) tarpeeksi.

Yhden palan neulomiseen meni n. 1 h 20 min, eli olen neulonut näitä 96 tuntia, eli 4 päivää :D



Uskollinen apurini.

Siinä vaiheessa kun aloin lajitella paloja värin mukaan ja laskea niitä, niin apurini siirtyi makaamaan kalojen päälle, varmistaakseen että saa täyden huomion.


Valmiina peitto näyttää suunnilleen tältä:




lauantai 25. lokakuuta 2014

Kasvunvarapaita


Malli: Benjamin´s Growing Onesie (ilmainen)
Lanka: Cascade Heritage ja Heritage Silk
Lankaa kului: 67 g


Paita näyttää tuossa ylimmässä kuvassa kovin pitkulaiselta, mutta koska tämä venyy leveyssuunnassa niin myös pituuttakin häviää.


Uskollinen kuvausassistenttini...


Lisäksi olen saanut valmiiksi yhden hatun. Oikeastaan tämä hattu on pari kuukautta odottanut ihan vain sitä että ompelisin siihen nuo napit kiinni... No nyt on sekin tehty :)


Malli: Damsel (Ravelry)
Lanka: Muinais Novita
Kulutus: 43 g




lauantai 27. syyskuuta 2014

Pieniä vaatteita



Työkaverista tulee mummo ja hän pyysi neulomaan pikkuiselle lämmikettä, koska ei itse osaa. Tässäpä on tulos. Kaikissa on lankana Regian Extra Twist Merino, oikein pehmoisen tuntuinen lanka.


Malli: Baby Wrap Crossover Cardigan
Lankaa kului: 114 g


Malli: Ze tiny pants (ilmainen ohje)
Kulutus: 70 g

Tällä ohjeella olen muutamat housut tehnyt ja olen tykännyt. Housuissa on kasvunvaraa kun resoreita voi kääntää. Ohjeesta poiketen olen lisännyt pyllypuolelle lyhennettyjä kerroksia, että vaippa sopii kunnolla myös housun sisään.



Malli: Baby-Socks (ilmainen ohje)
Kulutus: 12 g


Malli: Easy Peasy Newborn Sock Hat (ilmainen ohje)
Kulutus: 14 g


Malli: itse keksitty
Kulutus 9 g

Lapasten ohje:

- 36 silmukalla neulottu 1 oikein, 1 nurin joustinneuletta 16 kerrosta
- 17 kerrosta aina oikeaa
- kavennukset: oik. reunassa ylivetokavennus, vasemmassa reunassa 2 oikein yhteen





perjantai 29. elokuuta 2014

Einsteinin takki


Malli: Young Einstein
Lanka: Rowan Baby Merino Silk DK
Lankaa kului: 89 g

Nopeasti neulottava takki, taskut neulottiin myös valmiiksi paikoilleen, joten ei tarvinnut hirveästi miettiä mihin kohti ne tulee (tykkäsin kovastikin). Luulen kyllä että seuraavan takin taskut teen hieman eri tavalla. Nyt takin helmasta poimittiin silmukat joista aloitettiin taskun neulominen ja samalla poimittiin kummassakin reunassa takista silmukka, joka neulottiin yhteen taskun ensimmäisen / viimeisen silmukan kanssa. Taskun reunoista ei kuitenkaan tullut samannäköisiä (voi olla vika neulojassa), joten ajattelin seuraavan kerran poimia ne aloitussilmukat ohjeen mukaan, mutta kiinnittää taskun reunat jälkikäteen ompelemalla.

Pari neuletta odottelee pientä viimeistelyä ja koko ajan tulee lisää kaikkea mitä pitäisi neuloa, mm. kalapalapeitosta puuttuu n. 50 kalaa/palaa. Ne kun saisi parin kuukauden sisällä valmiiksi niin olisin tyytyväinen.

torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuun neuleet

Minä jo kuvittelin että en ole heinäkuussa saanut mitään valmiiksi, mutta sitten huomasin että minullahan on pari pientä neuletta esittelemättä. Ehdinpäs vielä tässä kuussa esitellä ne, ei jää heinäkuu kokonaan välistä blogissa.


Malli: Junasukka
Lanka: Zelda´s dippings Twin
Kulutus: 21 g



Malli: Newborn Vertebra
Lanka: Rowan Baby Merino Silk DK
Kulutus: 80 g


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Raitapaita


Malli: Idlewood 
Lanka: Drops Nepal
Lankaa meni: 882 g

Ostin 18 kerää (50 g/ kerä) ja koko neulomisen ajan olen ajatellut että minulla on 800 g lankaa tässä. Tänään tajusin että 18 keräähän on 900 g! Hieman hidas sytytys tällä kertaa. 

Lanka riitti, vaikka pelkäsinkin että joutuisin käymään ostamassa lisää. Olen erittäin tyytyväinen tähän paitaan. Ohjeessa oli lyhyet hihat, joten ihan omasta päästäni tein nuo hihat (eli neuloin suoraa putkea ilman sen suurempia kaventeluita + resorit). Paita on mukavan muhkea ja pehmeä. Parina päivänä olen testannut tätä ja 13 asteen lämmössä on liian kuuma.


Vihreä lanka meni kaikki, ei jäänyt kovin montaa kymmentä senttiä kun olin päätellyt taskut kiinni. Oranssia ja harmaata jäi yhteensä 18 g.



Välttääkseni päättelemästä miljoona langanpäätä, tein kumpaankin sivuun "saumat". Eli neuloin samassa kohtaa aina kaikki 3 lankaa yhteen.




maanantai 26. elokuuta 2013

Tulossa


Näistä on tulossa villapaita, on jo puolessa välissä menossa. Neulotaan ylhäältä alaspäin, joten sitä pystyy sovittamaan välillä. Tänään uskaltauduin sovituspuuhiin ja se sopii minun päälle! 


Näistä kolmesta pallerosta tulee huivi.


Ja tästä kalasta tulee toivottavasti vielä jonain päivänä, kavereidensa kanssa, peitto. Aiemmin mainitsemani afrikkalaiset kukat muuttuivatkin kaloiksi. Pahoittelen tärähtänyttä kuvaa, mutta nykyisin tuo kameran paikoillaan pysyminen on hieman haasteellista. Tai sitten jos kamera pysyy paikoillaan niin kuvattava kohde karkaa kesken kaiken:



tiistai 13. elokuuta 2013

Viridis - koko kesän takki


Malli: Viridis
Lanka: Novita Tennessee
Kulutus: 800 g (+ koira kulutti 100g)

Toukokuun alussa aloitin neulomisen ja heinäkuussa tämän kaikki osat olivat valmiit, niiden kiinnittäminen yhteen ja lankojen päättely yms. veivät aikaa (= eivät innostaneet yhtään). Nyt se on kuitenkin valmis ja tuli sopivan kokoinenkin!

Huomatkaa vasemmassa kädessä hihan alta pilkottava namipussi sekä aina muodikas kakkapussi :D




P.s. kävin eilen ostamassa villapaitaan langat :)






tiistai 30. heinäkuuta 2013

Mekko


Malli: Goldilocks
Lanka: Sandnes Garn Mandarin Petit
Lankaa kului: 113 g

Ihastuin tähän mekon / tunikan malliin heti kun näin sen. Aloitettu neulomaan niskasta ja siitä sitten helmaa kohti ja tykkäsin kyllä näin päin neulotusta. Jokohan sitä uskaltaisi itselle neulomaan jonkun paidan samalla tavalla.


Koira oli tottakai heti innoissaan kun minä menin lattialle, sehän tietysti tarkoittaa että minä tahdon leikkiä, mitäpä minä muuten lattialla olisin.


Ja kun en kerta suostunut heti leikkimään niin koira päätti viedä minun kiinnostuksen kohteen muualle...