Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lankaostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lankaostoksia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sukkia ja lankakuorma


Malli: tavallinen sukka
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen
Kulutus: 37 g

Nämä sukat valmistuivat jo joku aika sitten. Niistä tuli liian isot oman pojan jalkaan, mutta onneksi läheltä löytyi sopivan kokoinen jalka. En ehtinyt (eli ei huvittanut) mitenkään pingottaa tai silitellä näitä, mutta eiköhän ne jalassa oikene.


Huomenna alkaa mysteerihuivin neulominen, aattona pitäisi olla valmis huivi. Sitä varten tilasin Arwettaa, josta olen tehnyt tippumattomat lapaset. Lanka on pehmeää, eikä ole pahemmin käytössä nyppääntynyt, joten eiköhän tästä ihan hyvä huivikin tule.

Poika osasi myös nauttia näistä langoista, ensin ne laitettiin jämälankapurkkiin ja seuraavana päivänä niitä lastattiin auton kyytiin.


maanantai 23. marraskuuta 2015

Lankojen kuvausta

Päivänä eräänä kuvasin lankojani Ravelrya varten. Pelkät lankojen kuvathan näyttää siltä, että helppohan niitä on kuvata. Alla kuva rajattuna ja ennen rajaamista... Tarvitseeko kertoa mikä se ongelma oli?





perjantai 5. syyskuuta 2014

lauantai 31. toukokuuta 2014

Ume


Malli: Ume
Lanka: Cascade Heritage Silk
Lankaa kului: 151 g


Huivi pingottumassa sängyn päällä.



Pitsireunus. Tuossa alapuolella sama huivi keskeneräisenä, hieman erilainen tuo reuna ennen pingottamista.


Kaulassa. Käteni eivät olleet tarpeeksi pitkät, että koko huivi olisi sopinut kuvaan.



Samaa lankaa kuin tuossa huivissa. Värivalikoima, jonka ostin.


Lankojen mukana lankakauppa (Titityy) lähetti lankanäytteen. Hauska idea minusta :D




maanantai 18. marraskuuta 2013

Vootoo



Lanka: Suomalainen villalanka (torilta ostettu)
Kulutus: 47 g


Minulla ei ole ollut kovin paljon onnea pehmolelujen kanssa; kirahvin valmistumisessa meni useampi vuosi ja meinasipa pupukin jäädä muhimaan pöydän uumeniin kun ei alkanut korvat asettua päähän (valmistui lopulta 5 kuukauden jälkeen).

Tässä Voodoo-ukkelissa ei mennyt kuin 2 kuukautta! Selvää edistystä :) Ja jopa tykkäsin lopputuloksesta.






Lisäksi perjantaina valmistui pitkään kesken ollut takki. Tästä takista loppui aikanaan lanka kesken ja siihempä se sitten jäi odottamaan. Nyt innostuin viimeistelemään takin samalla langalla kuin tuon Voodoomiehen. Lankaa kului yhteensä 115 g ja mallihan oli: Phazelia´s mitered baby jacket



Ja tähän loppuun vielä kuva meille muuttaneista langoista.

Kävin viikonloppuna Tampereella kädentaitomessuilla ja tulin takaisin paljon lankaa mukanani, yhteensä 1500 g (lankalaihdutukseni ei oikein taida onnistua tänä vuonna, vaikka alkuvuosi meni suht hyvin.)

Näistä olisi tarkoitus tehdä muutama takki, sukat ja tuosta alhaalla keskellä olevasta violetti-vihreästä olisi tulossa minulle lapaset.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Matkalla

Tämä kuva löytyy myös toisesta blogistani, jossa myös vähän enemmän matkakertomusta. Oli vain niin hävyttömän lystikkään näköinen karkki, että pakko oli laittaa tämä kuva tännekin :D

Reitti Teivoon vei Jyväskylän kautta ja sieltä lähti Titityystä mukaan huivilanka:
Huivin mallina tulee olemaan: Jo´s Pride Hooded Shawl
Tampereelta ostin helmiä samaiseen huiviin. En ole koskaan ennen yhdistänyt helmiä neuleeseen, joten jännityksellä odotan mitä siitä tulee :D.

Ennen huivin aloitusta täytyy kuitenkin saada valmiiksi yksi hattu... 

maanantai 22. marraskuuta 2010

Lankoja

Viikonloppuna Kädentaito-messuilta Tampereelta mukaani tarttui lisää lankoja odottamaan neulomista (ihan kuin niitä ei vielä olisi tarpeeksi odottamassa). Ahkerana kerin lankoja palloksi hotellihuoneessa illalla, huoneessa oli juuri tarkoitukseen sopiva tuoli. Vyötteet ovat kerän sisällä joten tarkkaa lankalaatua en pysty nyt kertomaan :)
Vasemmalla violetti puuvillalanka, josta olisi tulossa: hattu ystävälleni. 
Punaisen kerän lanka on peräisin pienen pienistä alpakoista (eli siis baby alpakka lankaa), joista on tulossa itselleni samanlainen hattu kuin ystävälleni.
Harmaa kerä on ohuen ohutta villalankaa, josta olisi tulossa joskus hamassa tulevaisuudessa pitsihuivi. (lankaa oli 1,5 km ja kerin sitä vähän yli tunnin ajan...)
Oikealla olevaa vaaleanpunavihreää lankaa olen himoinnut jo pitkään, siitä tulee jotain itselleni.