Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmis -15. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valmis -15. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Pikkupöksyjä



Malli: Melkein Vilsongit
Lanka: Villabambu
Lankaa kului: Koko vyyhti (100g)

Oli siis tarkoitus neulo Vilsongit ilman joustinneuletta, mutta kun en muistanut sitten lukea ohjetta kunnolla.

Polven kohdalla ajattelin vähän lukea ohjetta ja huomasin että nilkan kohdalla olisi pitänyt aloittaa levennykset, aloitin levennykset polvessa.

Haaran tein ohjeen mukaan (tosin vähän eri silmukkamäärillä). Kaikesta huolimatta tuli ihan mukavat yöpöksyt. Nämä siis aloitettiin tuolta lahkeista, joten neuloin ylöspäin niin pitkälle kuin lankaa riitti. Olisi saanut tulla korkeammatkin, mutta näillä mennään.


Kuvaaminen onkin sitten taas asia erikseen... Kuvattu eilen illalla vähän ennen nukkumaan menoa, vauhtia riitti vieläkin. Alla lähikuva housuista...




Malli: Villapöpät
Lanka: Katia Peru
Kulutus: 190g

Paksummat villahousut ulkokäyttöön (tai vaunukäyttöön). Nämä on tehty ohjeen mukaan, käytin vain eri lankaa ja neuloin pitkät lahkeet. Oranssi lanka meinasi käydä vähiin, joten jouduin harventamaan raitoja. Nämä neulottu ylhäältä alas. Tykkäsin tästäkin mallista.

Kuvaaminen oli taas haastavaa. Istualtaan onnistui hyvin, mutta sitten yritettiin kuvata seisaallaan. Tässä täytyy muistuttaa, että kyllähän hän osaa seisoa ja kävelläkin, mutta nyt oli sekä jalat että olkapäät kateissa...

Joten tässä melkein seisomakuva:





tiistai 3. marraskuuta 2015

Valmis kalapalapeitto


Malli: Tiling Fish (ravelry, maksullinen)
Lanka: Cascade 220
Lankaa kului: 1700 g
Koko: 120cm x 150cm

En välillä uskonut itsekään, että tämä valmistuisi joskus. Tässä se nyt kuitenkin on, jopa kaikki langanpäät olen päätellyt, enkä vain piilottanut nurjalle puolelle. Eilen illalla sain valmiiksi, sopivasti pojan syntymäpäivänä. Kuvassa  mittakaavaa antamassa tuo 1v-poika.

Vaikka reunat eivät ihan suoria olekaan niin olen ihan älyttömän tyytyväinen lopputulokseen.

Niin ja reunan tein, ohjeesta poiketen, aina oikein-neuletta. Ja hyvä tuli.

Pitäisiköhän nyt samalla innolla neuloa valmiiksi muitakin keskeneräisiä...



Lapasia



Malli: Regn (ravelry, ilmainen)
Lanka: Viking of Norwey Pure Milk fiber
Lankaa kului: 49g

Nämä lapaset valmistuivat jo helmikuussa, mutta en ole esitellyt näitä, koska nämä olivat menossa lahjaksi. Jos tarkkoja ollaan niin syntymäpäivälahjaksi ja syntymäpäivät olivat... Oliko maaliskuussa? En koskaan muista tarkkaa päivää, 1.3.?

Nämä oli tarkoitettu aluslapasiksi, koska lahjansaajaa mahdollisesti kutittaisi villaiset lapaset. Tahdoin tehdä oikein kauniit kirjoneulelapaset ja yritinkin. Mutta en vain osaa, joten purin ne. Lopulta päädyin alla näkyvään kuvioon "Ailin lapaset". Ohjeesta poiketen tahdoin niihin kiilan, koska ne istuvat paremmin käteen.

Lapasen varsi on muuten pysynyt samana ensimmäisestä yritelmästä asti, purin aina vain tuon yläosan. Välillä tuntui että tuo kiila on liian leveä ja peukaloon jää valtavasti tilaa ja siitä masentuneena nämä jäi kesäksi odottelemaan (ei niille lapasille kesällä kuitenkaan käyttöä olisi, joten ei kiirettä saada valmiiksi...). Onneksi kuitenkin jatkoin valmiiksi, ainakin minun käteen nuo istuivat hyvin. Vähän olisi saanut olla leveämpi, mutta toivon mukaan lapasten käyttäjällä on aavistuksen minua pienemmät kädet.


Malli: Ailin lapaset mukaelma
Lanka: Vuorelman Veto (violetti), Schachenmayr SMC Alpaca Premium
Lankaa kului: 70g


Malli: Omasta päästä
Lanka Cascade 220
Lankaa kului: 70 g

Myös anoppi tarvitsi uudet lapaset, joiden väri kävisi uuteen siniseen takkiin. Kerrankin sopivaa lankaa löytyi omista varastoista. Varteen piti tehdä pätkä mustalla, koska pelotti että riittääkö tuo sininen lanka. Olisihan se riittänyt. Piilotin mustan raidan pinkkien ristipistojen alle.



Isompi kauluri


Malli: Omasta päästä, 60 silmukkaa edessä ja takana, 120 kaulassa
Lanka: Cascade Heritage
Kulutus: 32g

Kaulurin kuvaaminen oli haastavaa, koska mallille tuli hirvittävä kiire. Malli kuuli pesukoneen luukun aukeavan ja sehän tarkoittaa että on lähdettävä välittömästi avuksi.

Nyt on sopivan kokoinen, menee hyvin pään yli. Meinasin jättää lyhyemmäksi, mutta se ei olisi asettunut kaksinkerroin kaulalle, joten maltoin vielä neuloa muutaman sentin lisää.


 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kauluri

 

Malli: Omasta päästä, 45 silmukkaa edessä ja takana, 90 kaulassa
Lanka: Cascade Heritage
Kulutus: 25g

Aavistuksen tuli liian pieni. Henki näyttää kyllä kulkevan ihan hyvin tuon kanssa, mutta pään yli laitettaessa menee aika tiukille. Ei hätää puikoilla on pykälää isompi kauluri tulossa.

Puikoilla on tulossa myös 5,4 metriä reunusta peittoon (jo yli kolmen metrin neulottu). Yhden piponkin olen tehnyt, mutta en kuvannut ja lapaset aloitin aamulla. Joten hyvällä tuurilla lähiaikoina on tulossa lisää kuvia tänne.



torstai 28. toukokuuta 2015

Liivi ja lahjapeitto


Malli: Oma pää
Lanka: Katia Monaco
Lankaa kului: 85g

Kun ei sopivaan liiviin löytynyt ohjetta, niin oli pakko keksiä itse. Tämmöinen siitä sitten tuli. Myöhemmin ehkä luvassa kuvia liivi puettuna.


Tätä en tehnyt itse, tämän sain lahjaksi ystävältäni. Aivan valtavan kokoinen tilkkupeitto (eli semmoinen minkä alle sopivasti mahtuu kaksi aikuista ja yksi lapsi ja hyvällä tuurilla pieni koirakin). Peiton tilkuissa on tervehdyksiä ystäviltä ja sukulaisilta. Aivan mahtava lahja!




lauantai 25. huhtikuuta 2015

Yksinkertainen huivi


Malli: Kolmio
Lanka: Fibra Natura Bamboo Jazz
Kulutus: 50g eli koko kerä meni kerralla

Päätin tarvita kesähuivin. Otin tietoisen riskin ja hairahdin ostamaan tämmöisen langan mistä ei tiedä miltä lopputulos näyttää, mutta oli niin hyvät väriyhdistelmät kerällä. Ei minusta lopputulos ollut paha. Tuossa alemmassa kuvassa reuna on jo rullalla kun se on ehtinyt olemaan päässä.

Kerä riitti juuri sopivasti päänkokoiseen huiviin.

Lanka oli mukavan pehmeää, ostin sitä jo toisenkin kerän kun tuntui niin hyvältä.



lauantai 31. tammikuuta 2015

Tippumattomat tumput



Malli: Itse keksitty
Lanka: Jämiä
Kulutus: 57 g

Tumppujen ongelmana on, että ne pysyvät hirvittävän huonosti kädessä. Näihin tumppuihin neuloin selän taakse tuommoisen kaitaleen (eli ehkä nämä ei ole tumput vaan bolero). Ja ainakin eilen nämä pysyivät kädessä ja maistuivat ilmeisesti oikein hyvälle.



Pitäisikö minunkin alkaa esitellä lapasia samassa asennossa?




tiistai 20. tammikuuta 2015

Piipoo piponi



Malli: Basic Winter Hat - Back to Basics (ravelry, ilmainen)
Lanka: Katia Peru
Määrä: 84 g

Tämä lanka kyllä taitaa olla minun pipolankasuosikkini, olen neulonut tästä muistaakseni 4 pipoa. Lankaa näyttää vielä olevan minulla sen verran että saan neulottua kuvan päähän sopivan kokoisen piponkin. Kuvassa oleva pipo lähti lahjaksi.