Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukat. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. tammikuuta 2017

Ei vielä inventaariota



Koska olen ollut laiska, niin en ole vielä laskenut paljonko lankaa on vuodenvaihteessa ollut. Laskelmat tulevat kunhan saan siihen inspiraation. Esittelen kuitenkin pari viime vuonna valmistunutta neuletta vielä:


Lanka: Filcolana Arwetta Classic
Kulutus: 32 g

Töihin kaipasin käsille lämmikettä. Näistä tuli mukavan napakat ja sopivan lyhyet, etteivät häiritse näppäimistön näpyttelyä.



Malli: Sukat, kantapää lyhennetyillä kerroksilla
Lanka: Turtlepurl Yarn
Kulutus: 24 g

Kylläpäs on vaikea saada pienet jalat pysymään hetki paikoillaan, että saisi sukista kuvan ihan jaloissa ollessa. Siksi näitä onkin kuvaushetkellä ehditty jo monet kerrat käyttää (ennenkuin edes jaksoin yrittää kuvata :)





torstai 10. maaliskuuta 2016

Sukkaset


Malli: Baby-Socks (ilmainen)
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen
Kulutus: Vähän, en muistanut punnita


On muuten yllättävän vaikea kuvata sukkia, kun ne on pienissä jaloissa.

Asiaa ei yhtään helpota pieni koira, joka tahtoo tulla mukaan kuvaamaan.



Sukista tuli muuten aavistuksen liian pienet ja uudet on jo puikoilla.

Kuvausta ei myöskään helpota kettu:


 

Malli: 68 silmukalla 2 oikein 2 nurin putkea riittävän pitkään
Lanka: Vaikea sanoa, nimi on kerän sisällä
Kulutus: 54 g


Neuloin tämmöiset vuonna 2011 ja olen tykännyt näistä kovasti. Kuvassa oikealla vanhemmat rannekkeet. Vasemman puoleiset on nyt neulottu ja käytin samaa lankaa kuin edellisissä. Pakko kyllä kehua tuota lankaa, hyvin on kestänyt käytössä eikä ole juurikaan nyppyjäkään tullut. Kunhan saan nuo kerät neulottua loppuun niin kerron mikä on näin hyvää lankaa :)

Uudet versiot piti neuloa työkäyttöön ja muutamana päivänä nämä onkin jo kädessä olleet siellä. Huomiota ovat saaneet... Kuljen nyt nimellä "käsisäärystinnainen". Ja olen kuullut myös toteamuksen "sullahan on villasukat kädessä".

Miksi tämmöisille ei ole suomenkielistä nimeä?! Rannekkeet ne ei minun mielestä ole, kun ne on liian pitkät.




torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuun neuleet

Minä jo kuvittelin että en ole heinäkuussa saanut mitään valmiiksi, mutta sitten huomasin että minullahan on pari pientä neuletta esittelemättä. Ehdinpäs vielä tässä kuussa esitellä ne, ei jää heinäkuu kokonaan välistä blogissa.


Malli: Junasukka
Lanka: Zelda´s dippings Twin
Kulutus: 21 g



Malli: Newborn Vertebra
Lanka: Rowan Baby Merino Silk DK
Kulutus: 80 g


tiistai 30. elokuuta 2011

Valmiit mysteerisukat

Mysteerisukat valmistuivat ihan aikataulussaan.

Nyt voin alkaa keskittyä neulomaan Julianan loppuun, 16.9 sen olisi hyvä olla valmis, muuten tulee tiukka loppukiri :).

Ja tottakai sukkasatoakin jo odotellaan... Yhdet sukat (Skew) yritän vielä tehdä valmiiksi ennen kuin aloitan sadonkorjuun.
Ai miten niin en tykkää yksivärisistä langoista...

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kaikki kesken

Tässä keskeneräinen Juliana (ravelry)
Nyt puikkojen kokokin on jo sopiva (eikä tarvinnut enää uudelleen vierailla puikkokaupassa :). Tosin ei se näillä sopivilla puikoillakaan ilman kommelluksia mennyt. Tein mallitilkun puupuikoilla ja jostain syystä sitten päätin itse työn aloittaa metallipuikoilla... Noh tiukkaahan siitä tuli, joten oli pakko aloittaa vielä kerran alusta puupuikoilla. Nyt uskoisin tästä tulevan hyvä, vielä pari metriä + hihat puuttuvat, aikaa 1 kk.
Tässä metallipuikoilla tehty pätkä jonka oik. reunassa näkyy miltä tämä tulee näyttämään valmiina. Kuvasta ei varmaan selvää saa mitä siinä tapahtuu eli silmukoita tiputellaan (tarkoituksella) tasaisin väliajoin.

Knitting Like Crazy-Ravelry ryhmän mysteerisukkakin on puikoilla hyvässä vauhdissa, langan väri vaan ei sovi tähän, kun hieno pitsikuvio ei pääse oikeuksiinsa, joten nämä aloitan uudelleen kunhan löydän sopivan väristä lankaa. Näiden lisäksi puikoilla on vielä Skew, joka saa odottaa niin pitkään että tuo Juliana on valmis.

Ja ettei tulevaisuudessakaan tekeminen lopu niin ostin 92 kpl tämmöisiä tänään kirppikseltä:
Nypläyksen yrittäminen on ollut pitkän aikaa minulla haaveena. Viikko sitten työkaverini soitti kirppikseltä ja oli löytänyt minulle nypläystyynyn suht edullisesti (40€). Anopin avustuksella löysin sitten tänään kirppikseltä nämä nypylät (vai nypykät) kahdella kympillä. Nyt ei siis tarvitsisi enää muuta kuin aikaa :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sukat

Jotain valmista taas. 
Lankana Novitan Kukkaketo Syreeni ja sukan malli on ihan perussukka.
Puikoilla on kyllä parikin työtä samanaikaisesti taas ja vielä enemmän tekisi mieli aloittaa. Yritän hillitä kuitenkin itseäni etten aloittaisi enää uusia ennenkuin entiset on valmiit.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Sukkasato #8

Koko: erittäin pieni
Lanka: Hjerte SOCK 4 kaksinkertaisena

Nämä olivatkin sitten viimeiset Sukkasatosukat. Nyt voi keskittyä taas kaikkeen muuhun.
Seuraavaksi pitäisi tehdä lapaset ja itselleni puolikas villapaita... Sitten tietysti muutama huivi odottaa loppurutistusta.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Sukkasato #7

Lanka sama kuin edellisissä sukissa (Hjerte SOCK 4), nyt kaksinkertaisena neulottu. Koko n. 30.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Sukkasato #6

Koko n. 18-19 (näin pienissä pitäisi varmaan määritellä iän kautta, mutta ei aavistustakaan minkä ikäiselle nämä sopivat :D)
Lanka: Hjerte SOCK 4
Hirvittävän ohut lanka oli, tuntui että näin pienissä sukissakin menee tuskastuttavan kauan tehdessä. Seuraavat sukat tästä langasta teen kaksinkertaisella.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Sukkasato #5

Lanka: 7 veljestä + 7 veljestä raita
Koko: n.36

Hyvää musta-pinkki yhdistelmää etsin pitkään ja kaikkein paras yhdistelmä löytyi loppujen lopuksi 7 veljeksestä, josta tosin raidat tein raitalangasta kun en pinkkiä 7 veljestä löytänyt kaupasta (en tiedä onko olemassakaan).

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Sukkasato 2.

Lanka: Maija
Koko: n.32
Lanka oli jotenkin hankalan tuntuista neuloa, hiersi esim. sormeen pienen pienen rakkulan vaikka miten löysällä yritti pitääkin. Ja sainpahan toiseen etusormeen tökittyä puikon kärjellä pienen haavan (ja siihen haavanhan on sitten mukava säännöllisin väliajoin tökätä puikko...). Seuraavaksi pakko lepuuttaa sormen päitä isommilla puikoilla. 

En normaalisti esittele paljon ostoksiani, mutta nyt täytyy tehdä poikkeus: aivan mahtavan väristä lankaa, Trekking hand art, en muista ennen törmänneeni tähän. Huiviksi ajattelin tämän jossain vaiheessa tekaista.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Sukkasato 1.

Lanka: Järbo Garn Mellanraggi
Koko: n.30-32

Toiset sukat tästä langasta ja vielä siitä näyttäisi kolmannetkin pienet tulevan. Sukan varressa ja jalkaterän päällä pieni "koristeraita",

lauantai 21. elokuuta 2010

Aloitussukat

Nämä juuri valmistuneet sukat aloittavat toisen blogini, jonne kokoan pelkästään nämä tuotokset jotka on langasta syntyneet. Keväällä alkanut neulomisinnostus kun näyttää vain jatkuvan.Toisen blogin jätän pelkästään korteille ja muulle askartelulle. 
Sukkainnostukseni alkoi keväällä "2-at-a-time socks"-kirjan myötä, eli sukat tehdään pyöröpuikoilla ja valmistuvat samaan aikaan. Neulomista olen kuitenkin harrastanut aiemminkin säännöllisen epäsäännöllisesti.
Puikoilla parhaillaan tulossa myös yksi huivi, josta kuva tähän blogiin valmistumisen jälkeen (olen optimistinen valmistumisen suhteen, suurin osa alkaa olla jo valmiina).