Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peitto. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty


Jos tuo sanonta "hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty" pitäisi paikkansa, niin minulla olisi jo valmis tilkkupeitto.

Ylhäällä vasemmalla ensimmäinen suunnitelma peitosta. Hirveät laskelmat tein ja totesin, että minun kankaani eivät riitä tuohon malliin. Sitten jatkoin suunnittelemista (alhaalla kuvia välisuunnitelmista). Tuossa ylhäällä oikealla on sitten, tuo väritetty kuva, se viimeinen visio. Kuukausi sitten olin viikon lomalla ja silloin minun piti tämä peitto jo tehdä, mutta hyvä että edes palat olen leikannut, joten hitaasti etenee.


Ei ne kankaat riitä, vaikka toisellakin sivulla niitä laskisi.


Lisää suunnittelua...


Ja tässä sitten on ne leikatut palat, joista pitäisi se peitto tulla. Kuvausrekvisiittana oikealla alhaalla Playmobil-ukkojen hammasharja (onneksi oli samaa värimaailmaa, niin ei tarvinnut poistaa kuvasta).


lauantai 29. elokuuta 2015

Reunusta vaille valmis



Nyt on peitosta reunat leikattu. Vielä pitäisi päätellä langanpäät (onneksi minulla on ahkera apuri) ja neuloa reunus. Valitettavasti mittasin eilen peiton koon: 120 cm x 150 cm, eli minun pitäisi neuloa 5,4m reunusta. Jostain syystä tuntuu aika masentavalta ajatukselta, vaikka reunus ei tule olemaankaan leveä. Mutta sitten se olisi valmis.

Yllättävän iso tästä kuitenkin tuli (pienempikin olisi riittänyt).



tiistai 4. elokuuta 2015

Leikkaus


Kalapalapeittoni reuna piti saada suoraksi, eikä vaihtoehtoja ollut muuta kuin tarttua saksiin (ihan ohjeen mukaisesti toimin). Pitkään keräsin rohkeutta ja nyt se on tehty! Enää puuttuu reunuksen neulominen.

Steekkaus on ilmeisesti virallinen termi tämmöiselle neuleen leikkelylle. Ideana siis että ommellaan kaksi suoraa linjaa ja leikataan välistä. Jos on oikein huopuva lanka, niin steekkaus pitäisi onnistua myös ilman ompelua, mutta sitä en kuitenkaan uskaltanut koittaa. Ommel siis estää työtä purkautumasta. Itse ompelin kolmipistosiksakilla ja mielestäni tuli ihan mukavan joustava lopputulos. Suoralla ompeleella olisi saattanut tulla liian kireää.

Kuten alemmista kuvista käy ilmi, ei minun yksin tarvitse täällä touhuta...



torstai 19. kesäkuuta 2014

Pikku pöksyt


Malli: Tiny pants
Lanka: Zelda´s dippings Twin
Lankaa meni: 71 g

Näiden pöksyjen idea olisi että alkuun resori on käännetty ja myöhemmin resorit voi suoristaa, jolloin ne sopivat pitäjälleen vähän pidemmänkin aikaa. Ohjeesta poiketen lisäsin takapuolelle lyhennettyjä kerroksia, että olisi vähän enemmän tilaa vaipalle.

Langasta tykkäsin tosi paljon. 100 grammassa oli kaksi pienempää vyyhtiä, toinen kelta-harmaa-raidoitettu ja toinen pelkkää harmaata. Tämmöistä lankaa tarvitsen lisää :)

Etupuoli



Takapuoli


Kalapalapeittoni on myös hieman edistynyt, muutama kala tullut lisää. Tulisi vain lisää lämpimiä päiviä, että päästäisi koiran kanssa ulos istuskelemaan ja neulomaan (ei, koirani ei osaa neuloa).

maanantai 26. elokuuta 2013

Tulossa


Näistä on tulossa villapaita, on jo puolessa välissä menossa. Neulotaan ylhäältä alaspäin, joten sitä pystyy sovittamaan välillä. Tänään uskaltauduin sovituspuuhiin ja se sopii minun päälle! 


Näistä kolmesta pallerosta tulee huivi.


Ja tästä kalasta tulee toivottavasti vielä jonain päivänä, kavereidensa kanssa, peitto. Aiemmin mainitsemani afrikkalaiset kukat muuttuivatkin kaloiksi. Pahoittelen tärähtänyttä kuvaa, mutta nykyisin tuo kameran paikoillaan pysyminen on hieman haasteellista. Tai sitten jos kamera pysyy paikoillaan niin kuvattava kohde karkaa kesken kaiken:



lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lomatekemiset


Kesälomalla Helsingissä piipahtaessa mukaan tarttui nämä. En ole vielä uskaltanut koittaa, uskon että koira tykkää kyllä tästä laitteesta :D (niin, siis kuvassahan on villaa ja värttinä, eli aion kehrätä itse lankaa).

Malli: Viridis
Lanka: Novita Tennessee

Ei puuttuisi enää kuin toinen tuommoinen "pitsikaitale".



Aloitin myös virkkaamaan peittoa tämmöisellä "Afrikkalainen kukka"-mallilla. Lankana Cascade 220.

torstai 3. toukokuuta 2012

Keskeneräisiä

 Näistä on tulossa paita. Kirjoneulekokeiluna, katsotaan miten käy :)
Lankana Cascade yarns Ultra Pima.
 Tarkemmin katsottuna voi huomata että silmukkamerkit voisi olla ostoslistalla. Nyt silmukkamerkkien virkaa hoitaa muutama kuminauha ja hiuslenksu...

 Beekeepers Quilt toimii autoneuleena. Siellä on helppo tehdä tuommoisia pikkuisia lappuja aina lisää.
Lankana kaikki jämät. Jossain vaiheessa suunnittelin että tekisin kaksi peittoa, ohuista langoista toisen ja vähän paksummista toisen, mutta taitavat silti kaikki päätyä samaan peittoon.

Pikkuisia lappuja onkin jo valmiina n. 50 kpl odottelemassa päättelyä ja kiinnitystä itse peittoon (ja taitavat saada vielä odotellakin hyvän aikaa :D)

Vauvanpeitto tämän kanssa on se onkelma, että kaverini tuleva vauva saattaa olla poika, vaikka minä olenkin päättänyt että se on tyttö :) Jos se on poika niin täytyy keksiä jotain muuta :D

Huhtikuussa pääsin eroon 848 grammasta lankaa, joista 550g lahjoitin pois ja loput kulutin neulomalla. Huhtikuussa plussaa tuli vain 44g (koska lanka olisi muuten loppunut kesken pipon).
Ja koko vuoden saldo näyttää: 320 g plussan puolella. Vielä saan siis vähän aikaa neuloa ennenkuin pääsen miinukselle...

torstai 5. huhtikuuta 2012

Tekeleitä

 Viime viikolla olin lomalla ja autossa tulikin tehtyä lisää paloja jämälankapeittoon. Yhteensä 18 palaa, pitäisi saada vielä inspiraatio niiden kiinnittämiseen. Nyt on harkinnassa että teenkö kaksi peittoa, koska noiden palojen koko vaihtelee... Pienimmistä paloista / ohuimmista langoista voisi tehdä yhden pienemmän peiton ja paksuimmista langoista isomman. Täytyy miettiä.
 Nairi-huivi. Sunnuntaina neuloin puolesta välistä eteenpäin, melkein toinen puoli yhdessä päivässä (päivä vain loppui kesken, juuri kun olisi ollut hyvä vauhti päällä :)
 Tämä huivi esitellään mytyssä, koska tämä on purku-uhan alla. Not-so-mysterious mystery KAL. Viikon välein tuli uusi pätkä ohjetta. Muistaakseni 4. ohjeen kohdalla aloin lukea ohjetta väärin ja lopputulos onkin sitten tässä. Ei oikein huvita purkaa ja tehdä uudestaan. Mieluummin puran ja teen toisenlaisen huivin.
Lomaostoksina parit pipolangat. Tässä ensimmäinen pipo puikoilla. Kuvittelin tekeväni tämän suunnilleen parissa päivässä, mutta ainakin tuo aloitus vei enemmän aikaa kuin kuvittelin (sen jälkeen kun aloin ymmärtää ohjetta). Mukavan napakan tuntuinen reunus tuohon pipoon on ainakin tulossa.


Pitäisiköhän tähän loppuun vielä ilmoittaa maaliskuussa käytetyt ja ostetut langat:
510 g valmistuneita neuleita
700 g ostettuja lankoja

Joten kuukauden saldo on: +190 g

perjantai 20. tammikuuta 2012

Tilkkupeitto - ikuisuusprojekti


Aloitin jämälankojen tuhoamisen!
Tulossa on tilkkupeitto tämmöisistä kuusikulmioista. Ohje löytyy täältä.
Aika näppäriä nuo on tehdä, ovat vain niin pieniä että taitaa oikeasti mennä ikuisuus että se valmistuu. Mutta on muiden kuvista päätelleen hieno lopulta. Ohjeen mukaan nuo voisi vielä täyttää vanulla että tulisi oikein muhkea peitto mutta luulen että lämmikkeeksi riittää ihan ilman täyttämistäkin. Nuo on kuitenkin kaksinkertaisia kun ne ympyränä neulotaan. 
Suunnitelmissa olisi tehdä semmoinen pienen pieni tarvikepussi autoon että niitä voi sitten vaikka kauppareissulla neuloa aina pätkän lisää (minä en siis istu meidän auton ratin takana :) tai muilla lyhyemmillä matkoilla. Ja tietysti myös kotiin tarvitsee toisen tarvikepaketin näille... Joten puikkokauppaan. Sen jälkeen yritän pärjätä jo olemassa olevilla puikoillani.

Laitetaanpas tähän loppuun vielä Brables Beretien kokoontumisajosta kuva:
Pipot kolmessa eri värissä