lauantai 31. tammikuuta 2015

Tippumattomat tumput



Malli: Itse keksitty
Lanka: Jämiä
Kulutus: 57 g

Tumppujen ongelmana on, että ne pysyvät hirvittävän huonosti kädessä. Näihin tumppuihin neuloin selän taakse tuommoisen kaitaleen (eli ehkä nämä ei ole tumput vaan bolero). Ja ainakin eilen nämä pysyivät kädessä ja maistuivat ilmeisesti oikein hyvälle.



Pitäisikö minunkin alkaa esitellä lapasia samassa asennossa?




tiistai 20. tammikuuta 2015

Piipoo piponi



Malli: Basic Winter Hat - Back to Basics (ravelry, ilmainen)
Lanka: Katia Peru
Määrä: 84 g

Tämä lanka kyllä taitaa olla minun pipolankasuosikkini, olen neulonut tästä muistaakseni 4 pipoa. Lankaa näyttää vielä olevan minulla sen verran että saan neulottua kuvan päähän sopivan kokoisen piponkin. Kuvassa oleva pipo lähti lahjaksi.

torstai 15. tammikuuta 2015

Kalapalapeitto


Tässä kasassa on 72 kalaa, joista pitäisi tulla yhteen liitettynä peitto. Aloitin neulomaan näitä paloja elokuussa 2013 ja vihdoinkin nyt niitä on (pitäisi olla) tarpeeksi.

Yhden palan neulomiseen meni n. 1 h 20 min, eli olen neulonut näitä 96 tuntia, eli 4 päivää :D



Uskollinen apurini.

Siinä vaiheessa kun aloin lajitella paloja värin mukaan ja laskea niitä, niin apurini siirtyi makaamaan kalojen päälle, varmistaakseen että saa täyden huomion.


Valmiina peitto näyttää suunnilleen tältä:




torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosikatsaus 2014

Vuonna 2014 sain valmiiksi (suluissa vertailuna lukemat viime vuodelta):

- 4 (5) paria sukkia tai muuta jalkoihin
- 2 (9) hattua tai muuta päähinettä
- 4 (6) paitaa tai takkia, pieniä ja isoja
- 9 (8) paria käsiin laitettavia juttuja (lapasia ja rannekkeita)
- 3 (3) huivia
- 2 (4) lelua

Lankavarastoani nämä pienensivät 1340 g (3253 g). Lisäksi näistä osa oli tilaustöitä, joihin en käyttänyt omia lankoja. Tilaustöitä neuloin n. 460 g (1000g).

Näiden lisäksi lankaa on mennyt:
- 67 g  (1125 g) annettu pois
- (300 g myyty)
- (100 g koira tuhosi)

Tähän astihan tämä näyttää hyvältä, sitten voimme siirtyä tuloihin:

+ 4170 g (5457 g) olen ostanut 
+ (923 g) olen löytänyt (omista kaapeista)
+ 522 g (100 g) sain lahjaksi
+ 50 g (217 g) jäi minulle tilaustöistä ylijäämälankoja
+- 300 g lankoja puretuista neuleista




Vuoden lopullinen tulos on 3135 g (n. 2 kg) plussan puolella. Lankaa löytyy kaappien kätköistä yhteensä (tänä vuonna laskuissa mukana myös jämälankapurkki, viime vuonna purkki painoi 1028 g):

21 265 g (16 176 g) eli ihan riittävästi yhdelle ihmiselle



Tulot ja menot 2014

Tammikuu

- 40 g rannekkeet Sivillasta 4.1.
+ 100 g Turtlepurl Yarns väriterapialankaa 20.1.
+ 300 g Pro Lana lankaa nallukoihin 21.1.
- 116 g 2 x nallukka 30.1.
= +244g

Helmikuu

+ 50 g King Cole merino blend DK 4.2.
# 240 g rannekkeet + säärystimet (ei omia lankoja) 8.2.
+ 272 g lankoja äitiltä ja mummolta (100g jämälankoihin) 15.2.
+ 300 g purkulankoja, Madelinetosh ja Zitron Trekking Hand Art 20.2.
- 26 g lapaset King Colesta 21.2.
- 126 g lapaset Cherry Tree Hillistä 28.2.
=  + 170g (+300g purkulankoja)

Maaliskuu

+ 150 Lankamaailma Ville Viking 12.3.
= +150g

Huhtikuu

- 54g rannekkeet 16.4.
-168 g Scalene-huivi
-67 g Drops Alpacaa lahjoitettu pois 22.4.
= -289 g


Toukokuu


-151g huivi Heritage Silkistä 27.5.
+700g Heritage Silkiä 28.5.
= +549g

Kesäkuu


+ 100 g Zelda´s dipping Twin 2.6.
- 71 g pikkupöksyt 19.6.
+ 100 g Rowan Baby Merino Silk DK 24.6.
+ 200 g Pro Lana Basic Cotton 24.6.
+ 100 g Sandnes Garn Sisu 27.6.
= + 429

Heinäkuu 


- 21 g sukat 5.7.
- 80 g Vertebra 5.7.
+ 100 g Rowan Baby Merino Silk DK 31.7.
= -1g

Elokuu


+ 1000 g Cascade 220 12.8.
- 89 g 29.8.
= + 911g

Syyskuu

+ 200 g Fame Trend 16.9.
+ 150 g Regia Iglu Color 20.9.
+ 150 g Jitterbug 20.9.
+ 70 g Unicorn tails 20.9.
* 219 g neulottu vauvanvaatteita työkaverille 27.9.
+ 50 g työkaverin vauvanvaatteista ylijäänyt Regia
= + 620g

Lokakuu


+ 500 g Heritage + Väinämöinen 9.10.
- 172 g lapaset, pieni paita ja hattu 24.10.
= + 328

Marraskuu

- 26 g tumput x 2
+ 250 g lahjalangat vauvalle
+ 200 g langat suurmarkkinoilta
= + 424 g

Joulukuu

- 200 g huivi 16.12.
= - 200g


Tänä vuonna: + 3735 g