Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kannettava. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kannettava. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. helmikuuta 2012

Pussukka

Kerroin aiemmin ikuisuusprojektistani ja haaveilin siihen sopivaa pussukkaa.
Toissapäivänä rohkaistuin tekemään lähempää tuttavuutta äitini saumuriin (joka on asustellut meillä syksystä asti). Ilmeisesti ystävystyminen onnistui, koska en pelkää sitä enää vaan haaveilen käyttäväni sitä vielä lisää :D. Kai se lankamäärä on saumurissa pelottanut, 3 lankaa oli äiti valmiiksi jo pujottanut, joten jouduin itse pujottamaan yhden ja kyllä se pienten alkuvaikeuksien jälkeen onnistuikin, jipii :).
Toinen asia mitä pelkään vieläkin siinä saumurissa, on sen vauhti. Ihan liian nopeaa menee... Omassa ompelukoneessani saa säädettyä "tehoa" ja ompelen aina sillä hitaamalla.
Pussukan tein tämmöisistä vauvan pöksyistä.
Tykkäsin nuista eläimen kuvista, etenkin nuista kirahveista.

Saumurilla ompelin tuosta vähän lahkeiden yläpuolelta ja siinäpä pussi sitten jo melkein olikin valmiina. Kuminauhan viereen pujoitin tuommoisen nyörin minkä tarkoitus oli vetää koko suuaukko suppuun. Mutta kuminauhan takia se ei toiminutkaan kuten kuvittelin. Kuminauhaa ei saanut poistettuakaan, koska se oli jotenkin ommeltu paikoilleen, joten pussukan suu jää vähän avonaiseksi. Tuskimpa siitä haittaa on. Pääasia että materiaalit nuihin pieniin tilkkuihin on aina samassa pussissa ja ne on helppo napata mukaan matkallekin.
Sivulta pussukka näyttää tältä.
Lahkeet pistin vielä talteen, koska suunnittelin että niistäkin saisi jotkut pienet pussukat, pitäisi vain ostaa sopivan kokoinen semmoinen "kukkaronkehys"

Tällä hetkellä valmiita tilkkuja on 14+17. Eli 14 kiinni toisissaan ja 17 irtonaista.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Kuljetuslaukku

Julianalla alkaa olla jo pituutta sen verran että sen mukana kuljettaminen alkaa olla hankalaa. Joten viime viikolla, ennen toiselle paikkakunnalle koulutukseen lähtöä, täytyi tehdä sille kuljetuslaukku. Tämä neulos kun täytyy saada valmiiksi ennen 17.9. joten kaikki aika on käytettävä sen tekemiseen, eli se oli ihan pakko ottaa mukaan luentosaliin :)
Ennen laukkuna olemista, se oli metrin mittaisen pikkutytön mekko. Lähdin oikeastaan etsimään kirppikseltä farkkuja, joista tekisin kassin, mutta sitten törmäsin tähän mekkoon ja ihastuin sen kankaaseen. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, ompelu oli varmasti helpompaa tämmöisestä villakankaasta kuin farkusta.
 
Valmiina kassi näyttää tältä. Tuo päältä pursuava punainen kangas on ommeltu kiinni kassin reunaan ja punaisen kankaan reunassa on naru jolla sen saa kiristettyä ylhäältä umpeen.
Ja koristeena yksi pieni nappi (nappeja on kyllä vielä odottelemassa paikalleen menoa).
Harmi että tämä nappi on niin pieni ettei näy kun tuon lampaan jalat heiluvat nuitten lankojen varassa :)