Malli: Sandbank (ravelry, maksullinen)
Lanka: Louhittaren Luola Ilmatar
Kulutus: 350 g
Vuoden ensimmäinen valmistunut neule! Toisaalta tämä valmistui yllättävän nopeasti, ottaen huomioon miten iso tämä on. Aloitin tämän siis viime vuoden marraskuussa.
Jos laskin oikein (Excelin avustamana), niin lisäsin tähän 898 silmukkaa, joten kun aloittaessa oli 184 silmukkaa, jotka neulottiin kummaltakin puolelta (=368 s), niin viimeisellä kerroksella silmukoita oli 1266 (jännä juttu etten laskenut silmukoita viimeisillä kerroksilla). Tämähän siis aloitettiin neulomaan keskeltä ja siitä alettiin neuloa "ympyrää". Lopulta tämä oli oikein kätevä neule, koska pyöröpuikoille muodostui pussukka, jonka sisään pystyi laittamaan sekä langan, että ohjeen.
Neuloin tätä niin innoissani, että u nohdin tehdä ohjeen mukaisen reunuksen, mutta ei tuo onneksi pahasti rullaudu reunasta (enkä varsinkaan aio purkaa tätä, että saisin reunuksen tehtyä...).
Tässä kuvassa huivin alla on noin metrin pituinen pieni poika.
Käsivarressa näkyy reikärivi, joka ohjeistettiin tekemään, jos epäilee neulovansa liian tiukkaa. Reikärivin piti kadota pingotuksessa, mutta koska tästä tuli ihan valtavan kokoinen, niin eihän tätä mihinkään pystynyt pingottamaan. Toisaalta nuo reiät asettuu aika hyvin piiloon, joten en anna niiden häiritä.
Lopputulos on kyllä täydellinen kääriytymishuivi, juuri niinkuin pitikin. Oli niin mukavaa neulottavaa, että saatan tehdä vielä toisenkin.
Poika nimesi tämän neulekkeeksi: hän pyysi yhtenä iltana että siirrätkö äiti tuon neulekkeesi edestä :)
As claimed by Stanford Medical, It's in fact the one and ONLY reason this country's women get to live 10 years longer and weigh on average 19 kilos less than we do.
VastaaPoista(By the way, it has NOTHING to do with genetics or some secret exercise and EVERYTHING to related to "how" they are eating.)
P.S, What I said is "HOW", not "WHAT"...
Tap on this link to see if this short quiz can help you unlock your real weight loss possibilities
As claimed by Stanford Medical, It's indeed the SINGLE reason this country's women get to live 10 years longer and weigh 42 lbs lighter than we do.
VastaaPoista(Just so you know, it has NOTHING to do with genetics or some secret exercise and absolutely EVERYTHING to "how" they are eating.)
BTW, What I said is "HOW", and not "WHAT"...
TAP this link to find out if this little questionnaire can help you decipher your true weight loss possibility