sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sukat

Malli: Perussukat
Lanka: Hjertegarn Strømpegarn Jacquard Print 
Lankaa veivät yhteensä 47g
 
Neulerintamalla piti pitää pientä taukoa viikko sitten, koska onnistuin taas tökkimään sormenpääni auki puikolla:
 

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Jättihuivi


Lanka: Viking Balder

Eilen illalla sain valmiiksi tämän jättihuivin. Ilman hapsuja sovittelin huivi päälleni ja näytti siltä että taitaa joutua purkamaan kun ei oikein näyttänyt hyvältä. Hapsujen kanssa kuitenkin tykkään tästä. Ainoa miinus on tuo lanka josta lähtee nukkaa ihan järjettömän paljon. No ehkä se nukkaaminen loppuu jossain vaiheessa (toivottavasti). Fleecetakki oli lenkin jälkeen täynnä semmoista pientä lankanöyhtää.

Lankaa kului 460g, määrä taitaa olla isompi kuin koko alkuvuonna yhteensä kulutetut langat.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Käpypitsi

Tässä on ensimmäinen käpypitsiliinani! Kokoa liinalla on valtavat 7cm x 7cm.
Varmaan 2-3 vuotta sitten ostin äitilleni pari "käpyä" ja viime syksynä löytyi suomenkielinen käpypitsikirjakin. 
Nyt äiti on opetellut tekemään niillä näitä liinoja ja minä kävin sitten viikko sitten opettelemassa myös ja yksi käpy lähti minulle mukaankin.
Ohje liinaan löytyy täältä 

Keskeneräisenä Nairi-huivi. Colinette Jitterbugin langoista. Tuo yksivärinen on juuri noin kirkkaan väristä kuin se on kuvassakin. Saa nähdä valmiina onko liiankin kirkas... Ensin tästä langasta piti tulla rannekkeet, mutta vaihtuikin huiviksi.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Valmiita tuotoksia ja yllätyslöytöjä



Vauvaonnittelulahjaa olen puuhastellut tässä jo hyvän aikaa. Nyt sekin sitten valmistui, oli jo aikakin saada paketti postiin kun kyseinen vauvakin alkaa olla kuukauden ikäinen. 
Pikkuiselle tyttöselle lähti tämmöinen tilkkupeitto, kokoa n. 1m x 1m.

Isosisko sai paketin mukana lorupussin:




Ja sitten siihen minun yllätyslöytööni... Etsiessäni kankaita tuohon lorupussiin, löysin makuuhuoneen yläkaapista muovilaatikon täynnä lankaa... Ja nämä langathan eivät olleet missään nimessä mukana 13.1. suoritetussa laskennassa. Silloin laskin lankoja olevan yhteensä 10kg 640g. 
Lankojen laskun jälkeen olen: 
ostanut 1200g lankaa (kun halvalla sai :)
löytänyt 1600g omasta kaapista 
266g valmiita tuotoksia

Tarkistuslaskettu lankamäärä on tällä hetkellä 13kg 770g!
Jämälankapurkki painaa  963g.
Kaikki löytämäni langat olivat jo hieman vanhempia Novitan lankoja, joita en edes muista ostaneeni, mutta olen selvästi suunnitellut tekeväni niistä jotain:
Perhepotretti.
Aiemmin neulomani mustekala on melko suurella todennäköisyydellä samaa lankaa kuin tuossa ryhmäkuvassa tuo oikean puoleinen kerä. 
Pikkukimalainen Satu kommentoi mustekalaa näin: "Jos siulla on se keltainenkin samettilanka, niin sittenhän sie voit tehdä kolmivärisen örkin :)"
 Mitenhän jos keltaisen korvaisi tuommoisella pätkävärjätyllä persikalla? 

 Tämmöinen laatikko sieltä löytyi:
 Kaikki muut langat olivat aika hirveitä ilmestyksiä, mutta tuo punainen tennessee näytti tosi hyvältä. Anoppi sanoikin juuri tänään että ensi kesän muotiväri olisi punainen, joten äkkiä puikoille :D