Malli: Vera
Lanka: Pro Lana Pro socks 6-fach
Kulutus: 58 g
Suu ei meinannut millään onnistua, sen tein useammankin kerran ennenkuin olin tyytyväinen. Silmät oli seuraava tuska, mutta vahingossa löysin jopa turvasilmät tälle nallelle. Malli oli siinä mielessä helppo neuloa, että ei ollut ylimääräisiä saumoja, eikä tarvinnut miettiä että mihin kohti mikäkin osa kiinnitetään. Ja on myös turvallinen pienempien lasten leikkiä kun ei ole irtoavia osia. Korvien, silmien ja nenän paikat "merkattiin" neuloessa nurjilla silmukoilla, niin oikeat paikat löytyi helposti. Nenän olisi voinut neuloa ohuemmalla langalla, mutta koska ei löytynyt muuta sopivan väristä lankaa, niin se nyt on ehkä hieman liian iso.
Tämä nalle on tehty samalla ohjeella ja samalla langalla ja samalla painolla kuin edellinen. Silmät tein mustalla langalla, koska turvasilmiä ei riittänyt kuin yhteen nalleen (ja jos olisin jäänyt odottamaan että käyn ostamassa niitä niin tästä olisi tullut ikuisuusprojekti). Täyte meinasi myös loppua kesken, harkitsin täyttäväni tämän loppuun koiran karvoilla (meidän pallerolla on karvanlähtöaika), mutta tungin kuitenkin sisään vähän jämälankoja. Haaveilen tekeväni tälle kiikun missä tämä voisi istua ja sitten ripustaisin tämän ulko-oveen. Nyt se istuu vielä tuossa television päällä ja katselee ulos.
Tämän ohjeen tekijällä on ohje myös apinaan ja se houkuttelisi myös neuloa. En tiedä minne minä kohta näiden kanssa sovin. Ruskea nalle on onneksi jo muuttanut meiltä pois :)