perjantai 30. joulukuuta 2011

Jämälankapöksyt

 Ohje: Ze tiny pants (ohje löytyy myös täältä)

Värit ovat hieman voimakkaammat kuvassa kuin luonnossa.
Ennen joulua neulotuista rannekkeista jäi reilusti jäljelle tuota Madelinetoshin vihreää lankaa, joka on pohjavärinä. Yhdistin siihen Madelinetoshin riemunkirjavaa Rhubarb-väristä lankaa sekä Shibui Knitsin Orchid-lankaa, joita löytyi pieniä määriä arkistoista...
Tuo Rhubarb-lanka oli siitä ihmeellistä, että tuntui että se ei lopu millään. Ajattelinkin että jos en nyt saa sitä käytettyä loppuun niin seuraavaksi teen siitä itselleni villapaidan... Yhdestä kerästä on neulottu lapaset, pieni pipo, pienet lapaset ja silti sitä vielä riitti näihinkin.

Näitä pöksyjä neuloessa huvittelin tökkimällä puikolla oikean käden etusormen kynnen alle. Muutaman tökkäisyn jälkeen alkoi jo tuntua aika mukavalta... Normaalisti olen tyytynyt vain rikkomaan ihon vasemman käden etusormesta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun puikko väkisinkin tahtoi kynnen alle... Liekkö se merkki siitä että kannattaa leikata kynnet?

Näihin on hyvä päättää tämän vuoden neulomukset, enää en ehdi saada mitään valmiiksi.

Hyvää uutta vuotta kaikille !

Kasvunvaraa löytyy kun resorit suoristaa

tiistai 27. joulukuuta 2011

Rannekkeet

 Tiukkaa se meinasi tehdä, mutta saimpas nämä rannekkeet valmiiksi jouluksi. Muuten olisi joululahjaksi lähtenyt pelkkä paketti :). Paketista voit lukea lisää täältä.

 
Lanka: Madelinetosh / Tosh Sock

maanantai 12. joulukuuta 2011

Vilautus

Ajattelinpa vähän vilauttaa mitä tällä hetkellä on kesken. Kun ei kerta mitään valmistakaan ole tullut.

Pipo
Oikeastaan tämä pipo tuli jo valmiiksi, mutta koska se oli vähän liian iso niin purin sen resoriin asti ja teen aavistuksen lyhyemmän. Kyseessä siis Brambles beret.

Viime viikolla bussissa istuessa aloitin tämmöisen, (erään tietyn kauppaliikkeen vihreän sävyiset), rannekkeet. Kuulemma kassalla istuessa käy veto käsiin, joten tämmöiset on joulupakettiin tulossa.


Ja sitten vielä tämä ihana huivi. Ainakin omalla koneella tässä alemmassa kuvassa tuo langan väri on aikalailla oikea. Itse tykkään tuosta ruutukuviosta mikä tuossa välissä on.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kaulajuttu

Viime keväänä jo neuloin tämmöisen... Olisiko tämä nyt taas se tuubihuivi sitten... Kesän kynnyksellä sitä ei tarvinnut joten sen päättely jäi odottelemaan aikoja parempia ja nyt minä eilen sitten vihdoin ja viimein sen ihan valmiiksi. Ja tottakai päättelypäätöskin tuli sillä hetkellä kun olisi jo oikeastaan pitänyt olla menossa kaupungin suuntaan, mutta ei se päättely onneksi pitkään vienyt :)
Kuva on melkeinpä ihan onneton, mutta tuommoinen lötjäke se nyt vain on kaulallakin. Haaveilinkin tässä että neulon, jossain vaiheessa, isomman tuubin jossa kavennan tuon kaulaosan enemmän istuvaksi ja sitten se saa roikkea reilusti olkapäiden ja repun päällä. 
Minulla on vieläkin vähän uutuuden viehätystä nuitten huivien kanssa, koska aiemmin en ole osannut semmoisia pitää ollenkaan. Tänä syksynä (tai ehkä nyt on jo talvi kun on jo joulukuu, huomatkaa muuten kuvassa taustalla lumeton maa) olen kuitenkin ihan opettelemalla opetellut käyttämään niitä ja pakko myöntää että ovat aika lämpöisiä.