tiistai 3. marraskuuta 2015

Lapasia



Malli: Regn (ravelry, ilmainen)
Lanka: Viking of Norwey Pure Milk fiber
Lankaa kului: 49g

Nämä lapaset valmistuivat jo helmikuussa, mutta en ole esitellyt näitä, koska nämä olivat menossa lahjaksi. Jos tarkkoja ollaan niin syntymäpäivälahjaksi ja syntymäpäivät olivat... Oliko maaliskuussa? En koskaan muista tarkkaa päivää, 1.3.?

Nämä oli tarkoitettu aluslapasiksi, koska lahjansaajaa mahdollisesti kutittaisi villaiset lapaset. Tahdoin tehdä oikein kauniit kirjoneulelapaset ja yritinkin. Mutta en vain osaa, joten purin ne. Lopulta päädyin alla näkyvään kuvioon "Ailin lapaset". Ohjeesta poiketen tahdoin niihin kiilan, koska ne istuvat paremmin käteen.

Lapasen varsi on muuten pysynyt samana ensimmäisestä yritelmästä asti, purin aina vain tuon yläosan. Välillä tuntui että tuo kiila on liian leveä ja peukaloon jää valtavasti tilaa ja siitä masentuneena nämä jäi kesäksi odottelemaan (ei niille lapasille kesällä kuitenkaan käyttöä olisi, joten ei kiirettä saada valmiiksi...). Onneksi kuitenkin jatkoin valmiiksi, ainakin minun käteen nuo istuivat hyvin. Vähän olisi saanut olla leveämpi, mutta toivon mukaan lapasten käyttäjällä on aavistuksen minua pienemmät kädet.


Malli: Ailin lapaset mukaelma
Lanka: Vuorelman Veto (violetti), Schachenmayr SMC Alpaca Premium
Lankaa kului: 70g


Malli: Omasta päästä
Lanka Cascade 220
Lankaa kului: 70 g

Myös anoppi tarvitsi uudet lapaset, joiden väri kävisi uuteen siniseen takkiin. Kerrankin sopivaa lankaa löytyi omista varastoista. Varteen piti tehdä pätkä mustalla, koska pelotti että riittääkö tuo sininen lanka. Olisihan se riittänyt. Piilotin mustan raidan pinkkien ristipistojen alle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti