perjantai 27. tammikuuta 2012

Valmiita tekeleitä

Marraskuusta asti tekeillä on ollut tämä Winter Sparkles Shawl. Lankana pehmoinen Debbie Bliss Andes. Painoa huivilla oli 180g, mutta en laske sitä tämän vuoden kulutettuihin, koska oikeastaan tämä on ollut päättelyä vaille valmiina loppuvuodesta asti. Pitkään ihmettelin että kun huivi ei meinannut millään muotoutua huivin näköiseksi, mutta sitten kun tajusin että huivin kärki onkin toisella puolella huivia niin sitten se alkoi asettua... Kuvittelin koko ajan aloittaneeni neulomisen tuolta kapeasta kärjestä, mutta olinkin väärässä. 
Ohjeessa reuna oli erinäköinen, mutta ei tuo minusta pahannäköinen ole tuolleensa vähän rullalle jääneenäkään. Lanka ei vain riittänyt enää pidemmälle :)
Kuva onnistui aika hyvin, viskasin huivin hangelle kuvattavaksi ja kirkkauden vuoksi hanki hävisikin että näyttää melkein kuin tuo huivi leijuisi ilmassa.

Pistän tähän kuitenkin myös niitä kuvia jotka ei onnistuneet niin hyvin.

Kaulalle tämä muotoutuu myös ihan kivasti.
Tämä oli vain tänään itsellä koekäytössä työmatkan ajan. Huivi on lähdössä valmistujaislahjaksi Herkkupurkkiin.

Laitetaanpas tähän vielä kuva jossa alan pingottaa huivia muotoonsa:
Apuna kävelysauva :)

Samaan osoitteeseen on lähdössä myös jämälangoista tehdyt lapaset. Lankaa meni aivan valtavasti: 14g!


Eivät asettuneet tasaisesti vaan toiselle puolelle jäi tuommoinen kuppi ja toiselta puolelta ne oli kuperat, mutta eiköhän ne käteen asetu kuitenkin.

2 kommenttia: